Tervo sai heitti SE:n ja PE:n: ”Tämä oli aika optimi tässä kohtaa”

Moukarinheittäjä Krista Tervo kohensi lajinsa Suomen ja Pohjoismaiden ennätyksen lukemiin 74,63 Lahden Motonet GP-kilpailuissa perjantaina. Myös edellinen SE 74,40 oli Tervon nimissä ja heitetty toissa vuonna.

Samalla Tervo karisti harteiltaan tekniikkamurheiden kiusaaman viime kauden muistot ja nousi kesän Euroopan tilastossa toiseksi. Edellä on vain Moldovan Zalina Marghieva maansa ennätyksellä 75,95.

– Jotenkin viime kauden jälkeen oli sellainen olo, että on aika pohjamudissa, uskonko enää itsekään omaan urheilu-uraani tai uskooko siihen kukaan mukaan, Tervo muisteli.

– Tänä talvena itseluottamus on rakennettu uudestaan ja kausi on lähtenyt ihan uudella tavalla käyntiin.

Itseluottamuksen Tervo palautti muistuttamalla mieliin, että urheilu on vain osa elämää.

– Se oli tärkeää sanoa, että tämä on vain urheilua, ei koko elämä. Minulla on hieno elämä. Aloitin opiskelut ja minusta tulee isona toivon mukaan fysioterapeutti, Tervo sanoo.

– Otin vähän uutta näkökulmaa ja sitä kautta löysin sen, että moukarinheitto on ihan kivaa ja siitä voi nauttia.

Tekniikka oikeni, olympiaraja rikki

Tervon tämän kevään paras ennen perjantaita oli 72,24. Lahdessa hän sai tuloksen vain neljännellä heitollaan, joka kantoi 70,44 ja seuraavan kerran viimeisellään, joka toi SE:n ja rikkoi Pariisin olympiakisojen 74 metrin tulosrajan.

– Heitto oli vähän hakusessa kilpailun alussa. Koko ajan oli kuitenkin sellainen olo, että tänään voisi lentää, Tervo sanoi.

Tervo on ollut erinomaisessa fyysisessä kunnossa hyvän tovin, mutta on tuskaillut valmentajansa Jukka Vihtosen kanssa tekniikan hienosäädön kanssa.

– Se oli kiinni parista pienestä jutusta, jotka loksahtivat kohdalleen. Ne olivat sellaiset, mitkä piti itsekin tajuja. Varmaan Jukka on sanonut minulle niistä vuosikaudet, mutta kun korvat ovat sellaiset, että yhdestä sisään ja toisesta ulos. Välillä sitä tarvitsee aikaa rekisteröidä ne asiat, Tervo veisteli.

– Ainoa asia, jota muutettiin oli se, että lähdin heittoon ennen kantapään päältä, nyt lähden päkiän päältä. Näin vain siksi, että tukijalka olisi paremmin heiton alla. Se oli ehkä se tärkein asia. Muuten on tehty hienosäätöä rytmin ja muiden asioiden kanssa.

Pärnussa EM-kenraali

Rooman EM-kilpailuihin Tervo viimeistelee heittokuntonsa ensi viikolla Pärnussa, Virossa.

– Ensi viikolla Pärnuun viimeistelykisaan. Siellä on tarkoitus heittää ehjempi sarja. Tänään oli vähän liikaa menohalua, se vähän sotki, Tervo totesi.

Tervon mukaan SE-heitto ei jättänyt spekuloimisen varaa.

– Tämä oli aika optimi tässä kohtaa. En sano, ettei voisi lentää pidemmälle, mutta se vaatii aikaa ja jauhamista, ja hyviä kisakokemuksia, Tervo totesi.

Holttinen: ”Nyt päivän oli vire sellainen kuin sen piti olla”

Seiväshyppääjä Tommi Holttinen jäi viikonvaihteen PM-kilpailuissa Malmössä lukemiin 513, mutta Lahteen löytyi hyvä vire. Holttinen voitti lajinsa ylitettyään 545 ja päätti kisan yrityksiin korkeudesta 555.

– Nyt päivän oli vire sellainen kuin sen piti olla. Viimeiseen sain hyvän myötäisen, mutta ponnistus tuli läheltä ja hyppy hajosi vähän, Holttinen sanoi ja viittasi yrityksiin 555:stä.

Juho Alasaari oli toinen 535:n ylityksellä. Alasaarella on takana pitkä  harjoitusleiri Chula Vistan harjoituskeskuksessa Yhdysvalloissa.

– Ominaisuudet menivät leirillä eteenpäin ja seipäät ottivat taas hyppäyksen yhden pykälän eteenpäin, eli isompiin. Suomeen tullessa oli jet lagista palauttelua, joten ei ollut ihan niin hyvä vire, Alasaari kertaili.

Lahteen Alasaari löysi hyvän vireen, joka hänen mukaansa vähän yllätti. Alasaari jätti 545 väliin ja yritti 535:n jälkeen kolmesti 555:stä.

– Vikassa yrityksessä piti jo kokeilla seivästä, jolla menin viime kesänä 471. Mutta rimassa kun on 555 ja mies on sopivan sekaisin, eihän siitä oikein mitään tullut, Alasaari sanoi.

Lounela ponnisti maailmantilaston kakkoseksi

Lahden GP:n parayleisurheilulajeissa Helsingin Kisa-Veikkojen näkövammaisurheilija Iida Lounela voitti naisten pituushypyn luokassa 11 tasan viiden metrin tuloksella. Lounelan tulos on tämän vuoden maailmantilaston toiseksi paras.

Lounelan viime vuoden hallikaudella hyppäämä Suomen ennätys on 518. Hänet on jo valittu edustamaan Suomea Pariisin paralympiakisoihin.

Kuusankosken Kisan Niko Ristiranta ja Pudasjärven Urheilijoiden Sini Paukkeri voittivat luokan 54 miesten ja naisten 400 metrin kelaukset melko hyvin ajoin 53,81 ja 60,70.

 

LAHTI 24.5.2024 SUL:n Motonet GP-kilpailut 2/7

Miehet,

100 m kelaus, luokka 53 (0,3 m/s): 1) Henry Sundblom TuSKU 19,41.

100 m kelaus, luokka 54 (0,3 m/s): 1) Niko Ristiranta KuusankKi 15,97.

200 m (0,1 m/s): 1) O’Shane Bailey Jamaika 20,81, 2) Mathias Hove Johansen Norja 21,00, 3) Samuel Purola OP 21,02 (kkk), 4) Oskari Lehtonen NurmijYU 21,09, 5) Niilo Mustalahti KuortKu 21,30, 6) Andrew Morgan-Harrison Britannia 21,38, 7) Amlan Borgohain Intia 21,51, 8) Niko Kangasoja OP 21,88.

400 m kelaus, luokka 53: 1) Sundblom 69,93.

400 m kelaus, luokka 54: 1) Ristiranta 53,81.

1500 m: 1) Jacopo De Marchi Italia 3.40,90, 2) Aleksi Kivelä LempKi 3.42,60, 3) Mika Kotiranta JoKa 3.48,24, 4) Julius Mäkinen TP 3.48,65, 5) Leonard Markén IFVOM 3.49,01, 6) Joni Virkkala GamlakarlIF 3.49,35, 7) Samu Mikkonen TP 3.51,46, 8) Konsta Hämäläinen JoKa 3.54,67, 9) Antton Launto SauvU 3.58,35, 10) Samuel Auvinen JoKa 4.02,30, 11) Matija Rizmal Slovenia 4.04,80, Tuure Haapanen TuUL & Samu Heikkonen LUM & Felix Wammetsberger Saksa keskeyttivät.

400 m aj: 1) Mimoun Abdoul-Wahab Belgia 49,81, 2) Tuomas Lehtonen LiePa 50,51 (kkk), 3) Jere Haapalainen TP 50,73, 4) Efekemo Okoro Britannia 51,38, 5) Jaakko Linnus TP 51,53, 6) Michele Bertoldo Italia 51,58, 7) Kalle Kompuinen LiePa 52,10.

Seiväs: 1) Tommi Holttinen TuUL 545, 2) Juho Alasaari LaihLu 535, 3) Einari Välimäki NoormNo 520, 4) Albin Lundberg VasaIS 520, 5) Urho Kujanpää TP 505, 6) Oskari Henttinen TuUL 505, Topias Mustonen JoKa ilman tulosta (465).

Pituus: 1) Kristian Pulli OP 779, 2) Kalle Salminen JoKa 759, 3) Arttu Tauriainen PernU 753, 4) Kristian Peltola JKU 725, 5) Eetu Jokela AlavVi 719, 6) Joona Luotonen SibVa 716, 7) Otto Pulkkinen ImatrU 696, 8) Juho Nieminen JKU 668, 9) Heikki Vuorinen ÄänekU 644.

Keihäs: 1) Oliver Helander OP 84,43 (kkk), 2) Eemil Porvari HartVo 80,87, 3) Jami Kinnunen ÄänekU 77,84, 4) Taneli Juutinen KuopRe 77,12, 5) Toni Kuusela VimpVe 76,34, 6) Janne Läspä OP 76,07, 7) Teemu Narvi KankaanpSL 70,58, 8) Jarmo Marttila VasaIS 69,32.

Naiset,

100 m (-0,2 m/s): 1) Carlotta Fedriga Italia 11,61 (ae. 11,45, 2,2 m/s), 2) Jenna Kokkonen KajKi 11,70 (ae. 11,60, 2,2 m/s), 3) Petra Häggqvist HKV 11,75 (ae. 11,67), 4) Anna Pursiainen EspTa 11,80 (ae. 11,70, 2,2 m/s), 5) Astrid Glenner-Frandsen Tanska 11,86 (ae. 11,81), 6) Milja Thureson LA 11,89 (ae. 11,62), 7) Emma Tainio PaimU 12,01 (ae. 11,83, 2,2 m/s), Elisabet Salmela VeitsilKV hylättiin (vilppilähtö, ae. 11,80).

100 m kelaus, luokka 54 (0,3 m/s): 1) Sini Paukkeri PudasjU 18,69.

400 m: 1) Lauren Gale Kanada 51,37, 2) Mette Baas JoKa 52,10 (kkk), 3) Milja Thureson LA 53,19, 4) Aino Pulkkinen JKU 53,48, 5) Nea Mattila HIFK 54,73, 6) Laura Loponen LA 56,70, Alyssa Marsh Kanada keskeytti.

400 m kelaus, luokka 54: 1) Paukkeri 60,70.

1500 m: 1) Saija Seppä SuolUrho 4.23,51, 2) Veera Mensonen MaaningMa 4.24,20, 3) Emilia Jousimaa LA 4.25,50, 4) Heini Ikonen JKU 4.26,20, 5) Moona Latvala HKV 4.28,06, 6) Inka Peltola LA 4.29,15, 7) Sini-Minea Saarikoski KeravU 4.30,66, 8) Veronika Virtapohja LA 4.31,11, 9) Noora Hukka JoKa 4.39,96, 10) Lotta Sundqvist TuUL 4.40,46, 11) Anne Rajaniemi LA 4.40,94, 12) Winnie Markén IFVOM 4.42,24, Anniken Årebrot Norja keskeytti.

3000 m ej: 1) Nataliya Strebkova Ukraína 9.36,87, 2) Ilona Mononen LA 9.36,88 (kkk & EM-raja & 22-v. SE, ent. 9.41,29 Mononen 18.5. Malmö), 3) Zita Urbán Unkari 9.55,11, 4) Janette Vänttinen HKV 10.10,12, 5) Gaia Colli Italia 10.22,12, 6) Alisa Virtanen JKU 10.26,43, 7) Katariina Kärkkäinen IisVi 10.35,72, 8) Salla Laukkanen JoKa 10.45,58, 9) Pihla Hokkanen JKU 10.52,03, 10) Vilma Pere EuRa 10.57,08, 11) Sofia Rinne LA 11.17,03, 12) Emma Hakala EspTa 11.34,48, 13) Aino Tengvall RekolRa 11.44,36, 14) Linnea Kero TuUL 11.53,91, 15) Lucia Varela Molejón JoKa 12.04,05, Alisa Emaldynova SalVil keskeytti.

100 m aj (-0,4 m/s): 1) Crystal Morrison Jamaika 12,90, 2) Lovise Skarbøvik Andresen Norja 13,07, 3) Vilma Mäki AlavuU 13,38 (ae. 13,29), 4) Saara Keskitalo EspTa 13,39 (ae. 13,31), 5) Jenna Blundell Britannia 13,52, 6) Thea Haahr Tanska 13,73 (ae. 13,60), Jyothi Yarraji Intia keskeytti (loukkaantui, ae. 12,94), Lotta Harala TP hylättiin (vilppilähtö, ae. 12,98), Saga Vanninen TP ei osallistunut finaaliin (ae. 13,37).

  1. alkuerä (0,7 m/s): 1) Jyothi Yarraji Intia 12,94, 2) Lotta Harala TP 12,98, 3) Saara Keskitalo EspTa 13,31, 4) Saga Vanninen TP 13,37, 5) Sonja Stång KuivasjAu 13,69, 6) Laura Koivukoski EurajVe 14,33, 7) Jessica Rautelin EsboIF 14,49, 8) Reetta Hämäläinen LA 14,75.
  2. alkuerä (0,4 m/s): 1) Lovise Skarbøvik Andresen Norja 13,08, 2) Crystal Morrison Jamaika 13,09, 3) Vilma Mäki AlavuU 13,29, 4) Jenna Blundell Britannia 13,59, 5) Thea Haahr Tanska 13,60, 6) Iina Holopainen HIFK 13,98, 7) Noora Juslin BorgåAk 14,06.

Seiväs: 1) Wilma Murto SalVil 460 (kkk), 2) Elina Lampela OP 450, 3) Marleen Mülla Viro 430, 4) Saga Andersson EsboIF 430, 5) Silja Andersson EsboIF 405, Jade Ive Britannia ilman tulosta (405).

Pituus, luokka 12: 1) Iida Lounela HKV 500.

Pituus, luokka 38: 1) Aamu Hulmi HKV 379 (3,1 m/s), myös 371.

3-loikka: 1) Senni Salminen ImatrU 13,99 (kkk), 2) Rebecka Abrahamsson Ruotsi 12,99, 3) Kira Kytölä EsboIF 12,87, 4) Elina Kostiainen VihdVi 12,67, 5) Emma Pullola VaasVa 12,55, 6) Ilona Ruohola TuUL 12,45, 7) Lotta Kirvesmies MiKV 12,34, 8) Hanna Peltola TP 12,16, 9) Wilhelmiina Harju JKU 11,97.

Moukari: 1) Krista Tervo KarhKa 74,63 (SE, ent. 74,40 Tervo 2022), 2) Suvi Koskinen KauhajKa 68,60, 3) Katarzyna Furmanek Puola 68,04, 4) Kiira Väänänen VarpaisjVi 64,37, 5) Sara Forssell Ruotsi 64,01, 6) Ewa Rózanska Puola 63,75, 7) Andrea Österman HIFK 54,48. – Tervo (x, x, 70,44, x, x, 74,63 SE).

B-kilpailut ja alkukilpailut:

Miehet,

200 m, B-erä (0,0 m/s): 1) Aku Kulju JKU 21,78, 2) Lassi Kaukonen HKV 21,87, 3) Yousif Joseph SiilinjPo 21,98, 4) Matias Salminen LA 22,23, 5) Christian Vänttinen TuUL 22,26, 6) Perttu Aakko LUM 22,35, 7) Konsta Kankainen TP 22,38.

200 m, C-erä (0,8 m/s): 1) Petri Ihander LA 22,60, 2) Tobias Moreno LA 22,89.

1500 m B-erä: 1) Alex Rauhala VasaIS 3.53,56, 2) Eero Heinonen TuUL 3.54,60, 3) Panu Jantunen HKV 3.54,73, 4) Oliver Asikainen HKV 3.55,60, 5) Tuomas Puputti IFRaseb 3.56,57, 6) Sisu Moilanen TuUL 3.57,61, 7) Rasmus Laapas LA 3.58,59, 8) Veikko Korpikallio MiKV 3.59,14, 9) Leo Rajaniemi (15-v.) LA 4.01,36, 10) Walte Hautala LA 4.02,47, 11) Joona Heiskanen KU-58 4.07,18, 12) Onni Ikonen JKU 4.07,87.

1500 m C-erä: 1) Mikaïl Uusipere EspTa 4.05,49, 2) Samuli Saarikoski KeravU 4.06,25, 3) Valtteri Partanen LA 4.06,56, 4) Konsta Uuttera TP 4.06,92, 5) Elias Virtanen HauhSi 4.07,26, 6) Aaro Jaakkola PorvU 4.08,08, 7) Leevi Holmström LA 4.08,88.

400 m aj B-erä: 1) Benjamin Stendahl BorgåAk 52,91, 2) Sakari Vallius JoKa 53,55, 3) Joni Vainio-Kaila LaitJy 53,70, 4) Santtu Räsänen JoKa 57,16.

Naiset,

100 m, 1. alkuerä (2,2 m/s): 1) Carlotta Fedriga Italia 11,45, 2) Jenna Kokkonen KajKi 11,60, 3) Anna Pursiainen EspTa 11,70, 4) Emma Tainio PaimU 11,83, 5) Annika Haverinen KajKi 11,99, 6) Tessa Moisio KaipVi 11,99, 7) Sandra-Sofia Nieminen OP 12,26, 8) Eeva Samberg HKV 12,32.

100 m, 2. alkuerä (1,2 m/s): 1) Milja Thureson LA 11,62, 2) Petra Häggqvist HKV 11,67, 3) Elisabet Salmela VeitsilKV 11,80, 4) Astrid Glenner-Frandsen Tanska 11,81, 5) Milla Pirkkalainen JoKa 12,00, 6) Merituuli Jääskeläinen VeitsilKV 12,13, 7) Elmiina Siikala HIFK 12,28.

200 m, B-erä (-1,2 m/s): 1) Suvi Reunanen LA 25,99.

400 m, B-erä: 1) Emmi Savenius VehmaistU 55,81, 2) Jessica Rautelin EsboIF 56,46, 3) Elin Mickos SibVa 56,46, 4) Hilla Tuominen LA 56,90, 5) Ella Nourrisson EspTa 57,15, 6) Emmi Uotinen SavRi 58,26, 7) Veera Häkkinen JoKa 58,60, 8) Saimi Lupala IFRaseb 58,66.

1500 m, B-erä: 1) Kia Heiskanen PorvU 4.42,66, 2) Elsa Stadig ValkealKa 4.42,70, 3) Lotta Typpö HKV 4.49,50, 4) Viivi Lankinen TuUL 4.49,99, 5) Emma Vuolanto HRC 4.52,33.

LIVE-Tulospalvelu: https://live.time4results.com/yu/2024/motonetgp/lahti