Jyväskylän Motonet GP-illan päätöslajissa miesten 1500 metrillä oli latausta ilmassa. Nuori tulokas Santtu Heikkinen ja kokenut konkari Joonas Rinne kävivät jälleen kovan keskinäisen kamppailun ja hyökkäsivät alle 3.40:n aikaan. Rinne oli lopussa vahvempi kauden parhaalla ajallaan 3.39,18. Heikkinen pääsi ensimmäisen kerran urallaan mailerin maagisen rajan alle tuloksella 3.39,86, kun hänen aikaisempi ennätyksensä oli 3.40,32. Juoksun…
Arkisto: kesäkuu 2023
Reetta Hurske teki Jyväskylän Motonet GP:ssä sen, mitä EM-hallissa 60 metrin aitajuoksun mestaruuteen huipentunut talven kilpailukausi ja onnistunut kevään harjoittelu antoivat odottaa. Hurske aitoi 100 metrin aitajuoksun alkuerissä Suomen ennätyksen 12,70 ja voitti finaalin ajalla 12,80. Aiemman SE:n 12,72 haltija Annimari Korte voitti alkueränsä ajalla 12,98, muttei käsivaivan takia osallistunut finaaliin. – Tiesin, että olen…
Keihäänheittäjä Marjaana Heikkinen avasi kilpailukautensa Jyväskylässä MotonetGP-sarjan ensimmäisessä osakilpailussa Euroopan kärkituloksella 17,03 paraurheilijoiden luokassa 34. Kuluvan vuoden maailmantilastossa Heikkinen sijoittuu toiseksi kiinalaisen ME-naisen Zou Lijuanin jälkeen. Zoun nimissä oleva maailman kärkitulos on 19,65. – Tänään näkyi heittämättömyys. Olen vasta toisen kerran tänä kesänä ulkona. Kotoa lähtiessä oli arvottava, millä keihäällä lähtisi koettamaan, Heikkinen kertoi. –…
Naisten 100 metrin aitojen kotimainen kärkinelikko Reetta Hurske, Annimari Korte, Nooralotta Neziri ja Lotta Harala tähdittävä Motonet GP -sarjan avausta Jyväskylässä 7. kesäkuuta. Jyväskylän Motonet GP käynnistää viiden kilpailun GP-sarjan, jonka jokainen kilpailu kuuluu tänä vuonna Kansainvälisen yleisurheiluliiton (WA) Continental-kilpailusarjan pronssisarjaan. – Se tarkoittaa, että urheilijoilla on mahdollisuus tankata GP-kisoista aiempaa paremmat rankingpisteet, joilla sitten haetaan…