Richardssonin ja Raitasen juoksujuhla sytytti Lapinlahdella – Ruuskanen: Verryttelyn varovaisuus jäi päälle

Camilla Richardsson ja Topi Raitanen sytyttivät Lapinlahden Motonet GP:n yleisön sadekelin siivittämässä juoksujuhlassa. Richardsson juoksi 5000 metrillä roiman ennätysparannuksen aikaan 15.37,02, jolla hän nousee kotimaan kaikkien aikojen tilastossa viidenneksi.

Raitanen juoksi 3000 metrin esteet parin viikon Sankt Moritzin vuoristoleirin jälkeen uransa toiseksi parhaaseen aikaan 8.22,75. Se riitti toiseen sijaan, kun Algerian Bilah Tabti kukisti Raitasen kiritaistossa sekunnin sadasosalla

Toisena tuli maaliin myös Richardsson. Naisten 5000 metriä voitti Valko-Venäjän Katsjarina Karnejenka ennätyksellään 15.34,51.

Richardssonin ennätys ennen Lapinlahden kilpailua oli neljä vuotta sitten juostu 15.57,95. Nyt minimitavoite oli rikkoa se, mutta kun juoksu kulki Richardsson antoi mennä.

– Itse ajattelin sellaista 15.50:n aikaa, mutta valmentaja Jukka Keskisalo sanoi, että älä ajattele aikaa, anna mennä. Onneksi Jukka sanoi niin, Richardsson hehkutti.

– Vaikka lopussa oli tietysti vaikeaa, mutta juoksu oli kaikkiaan niin helppoa. Nyt voi viimeistään sanoa, että en ole huonossa kunnossa.

Puheilla kunnostaan Richardsson viittasi siihen pitkään kuntoutukseen, jonka hän on käynyt läpi viime kesän Kalevan kisoissa tulleen nilkkavamman jälkeen.

Richardsson ja Karnejenka olivat vielä kilometrin päässä maalista lähes 50 metriä kärjen takana, kunnes Richardsson lähti takaa-ajoon ja kiri viimeisen kilometrin 2.57:ään. Karnejenka jäi hänestä jo kymmenisen metriä, mutta nousi loppusuoralla uudelleen ohi.

Richardsson rikkoi hiljattain Pariisissa 3000 metrin estejuoksun MM-rajan ennätyksellään 9.38,93, jota hän yrittää parantaa ensi viikolla Joensuun GP:ssä.

Raitanen: Päätin, että juostaan sitten vain sijoituksista

Raitasen toiveissa oli rikkoa 8 minuuttia 20 sekuntia, mutta juoksun vauhdittajaksi hankitun Kenian Lawrence Kemboin vauhti putosi tuntuvasti toisella kilometrillä, eikä Raitasen pitkä 500 metrin kiri enää riittänyt paikkaamaan eroa.

– Verryttelyssä tuntui sen verran tahmealta, että ajattelin siinä kun vauhti hidastui, että juostaan sitten vain sijoituksista. Ei ollut sellainen päivä, että olisi tehnyt mieli ahdistaa. Raitanen viittasi siihen, ettei halunnut mennä toisella kilometrillä itse kärkeen.

Avauskilometri meni 2.45:een ja toinen 2.51:een. Raitasen edellinen estekilpailu oli Turun Paavo Nurmi Games yli kuukausi sitten, ja se tuntui sateen kastelemalla radalla.

– Olin tehnyt yhden estetreenin tässä välissä ja juoksun alussa tuntui, että kaikki esteet tulevat vähän päälle, Ja uudelleen lopussakin rytminvaihdoksen jälkeen esteet alkoivat taas tulla päälle, varsinkin viimeinen kuivaeste, Raitanen kertaili.

Juoksu jätti Raitaselle tunteen, että vuoristoleirin jälkeen kunto on mennyt hyvään suuntaan. Ensi viikon keskiviikkona hän käy Joensuussa Jukka Keskisalon vuonna 2009 juokseman 3000 metrin kenttäennätyksen 7.49,05 kimppuun. Raitasen oma ennätys on tänä keväänä Norjassa juostu 7.56,10.

Ruuskanen: Veryttelyn varovaisuus jäi päälle

Viiden vuoden tauon jälkeen Lapinlahdella kilpaillut Antti Ruuskanen oli keihäskilpailun kolmas heitettyään 77,42. Kisa käytiin sateen kastelemalla radalla. Kisan voitti Liettua Edis Matusevičius, joka heitti 78,15 ja Latvian Catis Čakšs oli toinen tuloksella 77,81.

– Tällaisessa kelissä on heitetty yli 80-metrisiä. Kyllä se nyt oli miehen huonoutta. Verryttelyn varovaisuus jäi päälle. Harjoituksissa on mennyt hyvin. Odotin paljon parempaa, Ruuskanen arvioi.

 

Mäkitörmä 17 metrin tuntumassa, Kujanpää voitti

Naisten kuulantyönnön voitti Senja Mäkitörmä kauden kärkituloksella 16,72. Hänen ennätyksensä on viime vuonna työnnetty 16,95.

– Ekan työnnön (16,04) jälkeen tulppa aukesi ja viidennessä sain hyvin voimaa työnnön taakse, Mäkitörmä sanoi.

Kaisa Kymäläinen oli kilpailussa neljäs ennätyksellään 16,15.

Otto Ahlfors juoksi 100 metrin alkuerissä 10,59 ja finaalissa neljäs ajalla10,57. Juoksun voitti Malesisn Jonathan Nyepa ajalla 10,48. Naisten 200 metrillä Milla Heiskanen oli toinen ennätyksellään 24,53. Kisan voitti Sierra Leonen Hafsatu Kamara ajalla 24,48.

Muissa lajeissa Janica Rauma vei voiton 1500 metrillä ajalla 4.24,53. Miesten 1500 metrillä tuore universiadien mitalisti Joonas Rinne juoksi seitsemänneksi ajalla 3.47,67. Juoksun voitti Saksan Timo Benitz ajalla 3.44,00.

Urho Kujanpää taivutti seiväskisan voittoon 540:n ylityksellä, eikä 550:n ylitys ollut kaukana. Vielä lähempänä sitä oli kolmanneksi sijoittunut Tomas Wecsten, joka meni 530 ja pudotti 550 toisella erittäin täpärästi. Britti Joel Benitez taivutti 530 ja oli toinen.

Saksan Anna Rüh voitti naisten kiekkokisan heitettyään 57,56. Kisaa kiusasi parin ensimmäisen kierroksen jälkeen sadekuuro. Universiadeista kotiutunut Salla Sipponen oli toinen 53,61 kantaneella heitolla.

– Olen ollut kipeänä universiadien jälkeen kuumetta, joka nousee illaksi ja kurkkukipua, Sipponen harmitteli.

 

LAPINLAHTI 17.7.2019 SUL:n GP-kilpailut 4/6

(Satoi.)

Miehet,

100 m (1,2 m/s): 1) Jonathan Nyepa Malesia 10,48, 2) Rechmial Miller Britannia 10,52, 3) Amiya Kumar Mallick Intia 10,55, 4) Otto Ahlfors IkaalU 10,57, 5) Robert Moise Haiti 10,58, 6) Jonathan Quarcoo Norja 10,60.

  1. alkuerä (2,0): 1) Ahlfors 10,59, 2) Quarcoo 10,63, 3) Moise 10,66. – 2. alkuerä (0,5): 1) Nyepa 10,62, 2) Miller 10,66, 3) Mallick 10,73, 4) Aleksi Lehto SeinäjSU 10,75.

100 m kelaus, luokka 34 (1,3): 1) Henry Manni LUU 15,77 (kkk).

100 m kelaus, luokka 54 (1,3): 1) Leo-Pekka Tähti PoTa 13,87 (kk), 2) Tuomo Himanka KalajJu 15,22, 3) Esa-Pekka Mattila EspTa 15,31.

200 m kelaus, luokka 34 (1,9): 1) Henry Manni T34 LUU 27,92.

200 m kelaus, luokka 54 (1,9): 1) Leo-Pekka Tähti PoTa 24,96, 2) Tuomo Himanka KalajJu 27,99, 3) Esa-Pekka Mattila EspTa 28,09.

1500 m: 1) Timo Benitz Saksa 3.44,00, 2) Evans Biwot Kenia 3.44,14, 3) Simas Bertašius Liettua 3.44,46, 4) Brian Fay Irlanti 3.46,05, 5) Andrew Smith Britannia 3.46,14, 6) Siarhei Platonau Valko-Venäjä 3.47,18, 7) Robin Rohlén Ruotsi 3.47,38, 8) Joonas Rinne SaarijPu 3.47,67, 9) Eero Saleva HKV 3.49,66, 10) Martti Siikaluoma LA 3.50,02, 11) Jiri Karjalainen JoKa 3.52,00, 12) Antton Launto SauvU 3.52,19, 13) Panu Jantunen HKV 3.52,74, 14) Samu Mikkonen JoKa 3.59,00, Mohamed Abouettahery Marokko keskeytti.

B-erä: 1) 1) Niklas Heikkilä KuusankUS 3.58,09, 2) Samuli Hussa LimingNM 3.58,18, 3) Matias Tiiro LimingNM 3.58,69, 4) Tuomas Puputti IFRaseb 3.58,87, 5) Mikko Hirvonen JoKa 3.59,80, 6) Robin Kronqvist PedersFa 4.00,82, 7) Otto Kaario JKU 4.03,21.

3000 m ej: 1) Bilah Tabti Algeria 8.22,75, 2) Topi Raitanen HKV 8.22,76, 3) Kaur Kivistik Viro 8.30,56, 4) Stephen Kiplagat Kenia 8.31,87, 5) Lawrence Kemboi Kenia 8.34,70, 6) Tom Erling Kårbo Norja 8.35,02, 7) Emil Blomberg Ruotsi 8.35,20, 8) Justinas Beržanskis Liettua 8.46,41, 9) Miika Tenhunen NivalU 8.54,96, 10) Serhii Schevtšenko Ukraina 9.12,44, 11) Hannu Granberg LA 9.17,33.

Seiväs: 1) Urho Kujanpää TP 540, 2) Joel Benitez Britannia 530, 3) Tomas Wecksten KarhU 530, 4) Anton Kunnas SibVa 500, 5) Veeti Vesalainen LA 460, Jere Keskinen VaasTo ilman tulosta (475), Robin Nool Viro ilman tulosta (510).

Pituus: 1) Zarck Visser Etelä-Afrikka 770, 2) Kristian Pulli KaipVi 767, 3) Raimone Bailey Jamaika 767, 4) Kalle Salminen JoKa 758, 5) Ifeanyichukwu Otuonye Turks & Caicos 750, 6) Joona Kokkola ValtimVa 717, 7) Jimi Nukala VasaIS 695.

Keihäs: 1) Edis Matusevičius Liettua 78,15, 2) Catis Čakšs Latvia 77,81, 3) Antti Ruuskanen PielavSa 77,42, 4) Rolands Štrobinders Latvia 76,75, 5) Sami Peltomäki AlajAn 75,32, 6) Jani Kiiskilä VeitsilKV 73,81, 7) Toni Sirviö SulkavU 73,75, 8) Jarmo Marttila KälvTa 68,10, 9) Taneli Juutinen KuopRe 67,09, 10) Jere Salo LauttakLu 65,21, 11) Ville Miettinen JuuanU 63,03.

Naiset,

100 m, luokka 54 (1,3): 1) Amanda Kotaja VampU 16,46, 2) Sini Paukkeri PudasjU 18,72.

200 m (1,0): 1) Hafsatu Kamara Sierra Leone 24,48, 2) Milla Heiskanen IisVi 24,53, 3) Maria Räsänen LapinlVe 24,97, 4) Zaidatul Husniah Zulkifli Malesia 25,09, 5) Anna Julin IFNykarl 25,33, 6) Kiia Paanila KuopRe 25,42 (B-erän voittaja 1,4 m/s), 7) Jenni Kivioja IisVi 25,51 (1,4).

200 m, luokka 54 (1,9): 1) Amanda Kotaja VampU 29,97, 2) Sini Paukkeri PudasjU 35,56.

1500 m: 1) Janica Rauma FoSa 4.24,53, 2) Agata Strausa Latvia 4.29,16, 3) Reetta Joronen SavRi 4.32,21, 4) Kaisa Honkaharju KälvTa 4.36,31, 5) Heini Ikonen JKU 4.37,29, 6) Katri Gauriloff KUYU 4.39,38, 7) Pihla Hokkanen KuopRe 4.39,52, 8) Lotta-Maria Maine LauttakLu 4.44,38, 9) Jenni Moskari KU-58 4.44,85, 10) Maria Murtorinne-Taskinen KuopRe 4.51,86.

5000 m: 1) Katsiarina Karnejenka Valko-Venäjä 15.34,51, 2) Camilla Richardsson VasaIS 15.37,02 (kkk & ka-5), 3) Natalia Rule Australia 15.39,33, 4) Valeria Zhandarova Georgia 15.54,14, 5) Anna Haataja OP 17.36,72, 6) Krista Lindholm PudasjU 17.57,01, 7) Oona-Mari Hakulinen JKU 18.02,85, 8) Emma Hakala EspTa 18.03,28, 9) Katri Niemistö JKU 18.05,20, 10) Emma Hietaranta LUM 18.18,15, Michelle Finn Irlanti keskeytti (3000 m 9.20,27).

100 m aj (2,0): 1) Annimari Korte HIFK 12,86 (kkk & ka-2), 2) Reetta Hurske TP 12,97 (ka-3 & Dohan MM-raja), 3) Matilda Bogdanoff HIFK 13,18, 4) Hanna Tšhubkovtsova Ukraina 13,45, 5) Viivi Avikainen LA 13,95, 6) Sonja Stång KuivasjAu 14,42.

Esikilpailu (2,2): 1) Hurske 13,16, 2) Bogdanoff 13,34, 3) Tšhubkovtsova 13,41, 4) Avikainen 13,91, 5) Stång 14,26, Korte hylättiin vilppilähdön takia.

Kuula: 1) Senja Mäkitörmä VarpaisjVi 16,72 (kkk), 2) Aljona Abramtšhuk Valko-Venäjä 16,69, 3) Frida Åkerström Ruotsi 16,56, 4) Kaisa Kymäläinen OrivPo 16,15, 5) Eveliina Rouvali KuopRe 15,72, 6) Jessica Meriheinä LiljIK 14,56, 7) Henna Sallinen SavRi 14,05, 8) Tiia Tirkkonen KeitKu 12,71.

Kiekko: 1) Anna Rüh Saksa 58,83, 2) Salla Sipponen KeurKi 53,61, 3) Sanna Kämäräinen LapinlVe 51,04, 4) Katri Hirvonen JoKa 47,26, 5) Tuula Penttinen PuumViri 46,97, 6) Taija Tirkkonen KeitKu 45,19, 7) Tiia Tirkkonen KeitKu 44,14, Johanna Lehtiö KU-58 ilman tulosta.

Keihäs, luokka 34: 1) Marjaana Heikkinen SiilinjPo 18,60.

Keihäs, luokka 55: 1) Jasmine Repo JKU 11,65.

http://live.time4results.com/yu/2019/lapinlahti