Korte paransi ennätystään 0,21 sekuntia 12,93:een: ”Osasin odottaa treenien perusteella”

Annimari Korte paransi Lahden Motonet GP -kilpailuissa 0,21 sekuntia ennätystään huimasti lukemiin 12,93 ja alitti ensimmäistä kertaa urallaan 13 sekuntia. Samalla hän nousi Suomessa kaikkien aikojen tilastossa kakkoseksi SE-nainen Nooralotta Nezirin jälkeen.

– Osasin odottaa treenien perusteella. Olen aiemmin juossut huonosti ja silti ollut lähellä enkkaa. Nyt juoksu sujui täydellisesti. Eka juoksu yleensä huonoin, minulla kestää päästä rytmiin, Korte sanoi.

Lahdessa hän juoksi illan ensimmäisessä juoksussaan 13,17. Kehityksensä salaisuutena hän pitää onnistunutta harjoituskautta.

– Olen harjoitellut hyvin, vaikka olen ollut loukkaantuneena koko kauden, pikku vamma takareidessä. Siihen tuli repeämä tuli tammikuussa, edelleen ollut kipuja, mutta pystyn juoksemaan. Lääkärit ovat tutkineet, mutta ei oikein tiedä mikä siinä on, Korte sanoi.

Korte kilpailee seuraavaksi tiistaina Turussa Paavo Nurmen kisoissa.

– 12,8-alkuinen on ollut tavoite, yritetään sitä.

Myös toiseksi sijoittunut Reetta Hurske juoksi ennätyksensä 13,10. Hänen aiempi ennätyksensä oli 13,11.

– On ollut vatsavaivoja viikon verran. Mietin, tulenko tänne juoksemaan. Ne ovat vieneet treeneissä tehoja. Mutta se ei selitä sitä, etten pystynyt täällä taistelemaan voitosta, Hurske sanoi.

Myös Hurske kilpailee seuraavan kerran Turussa.

Raitanen 1500 metrillä ennätykseensä: ”Laiskat jalat”

Topi Raitanen juoksi kauden ensimmäisen 1500 metrin kilpailunsa ja oli juoksun viides ennätyksellään 3.40,71. Raitasen aiempi ennätys oli 3.41,88. Viime vuonna hän juoksi kauden ensimmäisessä 1500 metrin kilpailussaan 3.45,03.

Vaikka 1500 metriä taittui viitisen sekuntia edellisvuoden vastaavaa paremmin, ei Raitanen ollut täysin tyytyväinen juoksuunsa.

– Laiskat jalat, ehkä helle vaikutti. Ei tuntunut hyvältä edes 800 metrin kohdalla. Tämä oli alkukaudelle tärkeä kisa, haettiin vähän puristuksia Paavo Nurmen kisoja varten. Sinällään ihan ok, Raitanen tuumi.

Turussa Raitanen juoksee 3000 metrin esteet. Kilpailun kärkikolmikko juoksi alle 3.37, voiton vienyt Australian Matthew Ramsden pinkoi ennätyksensä 3.35,85. Suomalaisista toiseksi paras oli seitsemänneksi yltänyt Joonas Rinne, joka juoksi ennätyksensä 3.41,38.

Lipsanen: ”Tasaisen nihkeää”

Kolmiloikkaaja Simo Lipsanen avasi kesän kilpailukautensa hyppäämällä parhaallaan 16,23. Lipsanen oli kolmas kilpailussa, jossa voiton vei Ukrainan Oleksandr Malosilov tuloksella 16,43. Toiseksi ylsi Kreikan Dimitrios Tsiamis 16,41.

Lipsasella on kauden avauksensa alla takanaan kaksi pitkää leiriä Portugalissa. Keskiviikkona hänen kaksi muuta mitattua hyppyään kantoivat 16,12 ja 16,20.

– Tasaisen nihkeää. Tuntuu, että ei ollut herkkyyttä. Nyt pitää pari päivää levätä, että olisi Turussa valmiimpi, Lipsanen sanoi.

Hän pääsee Paavo Nurmen kisoissa kovatasoiseen kolmiloikkakilpailuun.

Nathalie Blomqvist ennätysvauhdissa

Miesten 100 metriä voitti Kanadan Gavin Smellie ajalla 10,22. Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Elmo Lakka oli kolmas ajalla 10,62. Lakalle juoksu oli osa valmistautumista Turussa ensi viikolla juostavaan 110 metrin aitoihin.

– Siellä on hyvä, tasainen kattaus aitureita. Nyt tavoite oli juosta vain lähelle ennätystä (10,57), Lakka sanoi.

Naisten 1500 metrillä kisan kärkikaartin toiveet MM-rajan 4.06.50 alituksesta eivät toteutunut, mutta Ruotsin Yolanda Ngarambe vei voiton ennätyksellään 4.07,91. Lahden Ahkeran Kristiina Mäki oli neljäs ajalla 4.14,23.

– Nyt ei vaan jaksanut, koetaan Turun Paavo Nurmen kisoissa uudelleen, totesi Mäki.

Ik Falkenin  Nathalie Blomqvist oli kuudes ennätyksellään 4.24,72. Se alittaa kirkkaasti 19-vuotiaiden EM-rajan, jonka hän osin rikkoi jo hallikaudella.

– Oli vähän erilainen juoksu taktisesti, mitä normaalisti. Se oli sellainen loppua kohden kiihtyvä ja tuntui, että lopussa olisi ollut vielä voimia, Blomqvist sanoi.

Camilla Richardsson oli juoksussa kahdeksas ajalla 4.24,93. Hän olisi toivonut apuja vetotöihin, mutta juoksu jätti kohtuullisen hyvän maun.

– Huonomminkin olisi voinut mennä, Richardsson tuumi.

Hän juoksee seuraavaksi Jyväskylässä GP-kilpailuissa päämatkansa esteet.

Holttinen ja Junnila parhaat suomalaiset

Tampereen Pyrinnön Ella Junnila oli naisten korkeushypyn paras suomalainen. Hän oli kolmas ylitettyään kolmannellaan 181. Sen sijaan 184 jäi ylittymättä. Turun Urheiluliiton Viivi Voutilainen ja HIK:n Linda Sandblo olivat viides ja kuudes 178:n ylityksellä.

Bulgarian Taranda Karyna voitti kilpailun hypättyään 196.

Someron Esan Tommi Holttinen oli miesten seiväskisan kakkonen 535:n ylityksellä. Kisan voitti Australian Declan Carruthers, joka taivuttu 555.

– 535 kauden avauksessa ei ollut mikään katastrofi. Kevään leirin Formiassa meni ja kunto on hyvä, Paavo Nurmen kisoissa seuraavaksi hyppääjä Holttinen tuumi

Seppänen hyvätasoisen moukarikisan ykkönen

Noormarkun Nopsan Tuomas Seppänen voitti moukarikilpailun kevään kotimaisella kärkituloksella 73,10. Hyvätasoisessa kilpailussa Kankaanpään Seudun Leiskun Aaron Kangas oli toinen heitettyään kolmen sentin päähän ennätyksestään tuloksella 72,87.

Henri Liipola tuloksella 72,37 ja ensimmäisen kilpailunsa sitten vuoden 2017 heinäkuun heittänyt Vehmaisten Urheilijoiden Aleksi Jaakkola viides tuloksella 70,87.  Jaakkola on taistellut polvivaivojen kanssa, mutta ylitti nyt kirkkaasti 22-vuotiaiden EM-rajan heti kauden avauksessaan.

– Vähän parani tulos siitä mihin talvella jäin, Seppänen viittasi heittolajien talvisessa eurocupissa heitetettyyn tulokseen 72,65.

– Viime viikolla olin jo vähän huolissani, kun oli ukkeli niin treenijumissa, mutta siitä se on alkanut sulaa, Seppänen sanoi.

Naisten 200 metrillä Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Hanna-Maari Latvala pyyhälsi voittoon ajalla 23,75 ennen seurakaveriaan Anniina Kortetmaata (24,02). Kolmannenksi juossut Raision Kuulan Johanna Kylmänen juoksi ennätyksensä 24,35, joka on 17-vuotiaiden kaikkien aikojen tilastossa kuudenneksi paras aika.

 

LAHTI 5.6.2019 SUL:n GP-kisat 1/6

Miehet,

100 m (-0,1 m/s): 1) Gavin Smellie Kanada 10,22, 2) Sam Osewa Britannia 10,43, 3) Elmo Lakka JKU 10,62 (kkk), 4) Aleksi Lehto SeinäjSU 10,74, 5) Riku Illukka VantSa 10,77, 6) Konsta Alatupa KokkTU 10,84, 7) Jonathan Brace EsboIF 10,91, 8) Ilari Mäkinen HIFK 10,99. – B-erä (0,7): 1) Samuli Lehtinen LA 10,92, 2) Mikke Jaakkola LUU 11,03, 3) Isac Wedenberg BorgAk 11,05.

1500 m: 1) Matthew Ramsden Australia 3.35,85, 2) Johnny Gregorek Yhdysvallat 3.36,49, 3) Stewart McSweyn Australia 3.36,50, 4) Drew Hunter Yhdysvallat 3.39,76, 5) Topi Raitanen HKV 3.40,71 (kkk), 6) Balázs Vindics Unkari 3.41,37, 7) Joonas Rinne SaPu 3.41,3, 8) Siarhei Platonau Valko-Venäjä 3.41,42, 9) Jan Petrač Slovenia 3.42,01, 10) Volodimir Kuts Jr Ukraina 3.46,51, 11) Olavi Allase Viro 3.47,94, 12) Martti Siikaluoma LA 3.51,79, 13) Samu Mikkonen JoKa 3.52,38, 14) Hannu Granberg LA 3.54,12, 15) Ossi Kekki LA 3.59,72, Håkon Mushom Norja keskeytti. – B-erä: 1) Miika Tenhunen NivalU 3.55,84, 2) Antton Launto SauvU 3.55,90, 3) Aleksi Kivelä LempKi 3.56,33, 4) Jiri Karjalainen JoKa 3.56,73, 5) Mika Kotiranta JoKa 3.56,97, 6) Samuli Hussa LimingNM 3,57,60, 7) Janne Kanerva LA 3.59,40, 8) Samu Heikkonen LUM 3.59,80. – C-erä: … 5) Aleksi Rajaniemi 16 LA 4.07,93.

400 m aj: 1) Jaak-Heinrich Jagor Viro 50,78, 2) Rilwan Alowonle Nigeria 51,06, 3) Gerald Drummond Costa Rica 51,10, 4) Erik Jagor Viro 51,57, 5) Joni Vainio-Kaila LaitJy 52,13 (kkk), 6) Tuomas Lehtonen LiePa 54,98, 7) Chibunna Ezeabasirim HKV 56,85. – B-erä: 1) Jonni Blomqvist BorgåAk 53,42 (2. paras suomalainen), 2) Vesa Kittilä PyhäjoWi 53,65 (3. paras suomalainen), 3) Anton Tallbacka HIFK 53,69, 4) Don-Zheni Ekoebve HIFK 54,55, 5) Kalle Stylman LiePa 55,28, 6) Eero Ilomäki HIFK 55,76.

Seiväs: 1) Declan Carruthers Australia 555, 2) Tommi Holttinen SomEsa 535, 3) Tomas Wecksten KarhU 525, 4) Urho Kujanpää TP 525, 5) Eetu Turakainen TuUL 525 (22-v. EM-raja), 6) Jere Keskinen VaasTo 480. – Anton Kunnas SibVa & Veeti Vesalainen LA ilman tulosta (460).

3-loikka: 1) Oleksandr Malosilov Ukraina 16,43, 2) Dimítrios Tsiámis Kreikka 16,41, 3) Simo Lipsanen LUM 16,23, 4) Artjom Konovalenko Ukraina 15,97, 5) Topias Koukkula KangU 15,59, 6) Aaro Davidila LapLu 15,54, 7) Daniel Ofosu TuWe 15,14, 8) Veikko Nugraha EspTa 15,08, 9) Arttu Tyystjärvi LUM 14,91, 10) Juho Nieminen JKU 14,61.

Moukari: 1) Tuomas Seppänen PoYU 73,10 (kkk), 2) Aaron Kangas KankaanpSL 72,87, 3) Zahar Mahrosenka Valko-Venäjä 72,65, 4) Henri Liipola SomEsa 72,37, 5) Aleksi Jaakkola VehmaistU 70,87 (22-v. EM-raja, come-back, ed. kilp. 22.7.2017), 6) Tommi Remes KiuruvU 70,06, 7) Roope Auvinen SjuIF 67,70, 8) Petri Rautio OP 63,22, 9) Joni Syrjälä TP 61,16, 10) Fredrik Fröberg SjuIF 60,06.

M19 200 m (2,2): 1) Tuukka Koskinen 16 LA 22,54, 2) Karim Echahid LA 22,64.

100 m (luokka 54, 0,1 m/s): 1) Esa-Pekka Mattila EspTa 15,74, 2) Niko Ristiranta KuusankKi 16,46, 3) Jesse Anttila HämTa 16,48.

200 m (luokka 54, -0,1 m/s): 1) Mattila 28,39, 2) Ristiranta 28,73, 3) Anttila 29,64.

Naiset,

200 m (0,3): 1) Hanna-Maari Latvala JKU 23,75 (kkk), 2) Anniina Kortetmaa JKU 24,02, 3) Johanna Kylmänen 17 RaisKu 24,35, 4) Kerttu Latvala KUYU 24,35, 5) Mette Baas VeitsilKV 24,52, 6) Anna Pursiainen 16 EspTa 24,74, 7) Saara Keskitalo EspTa 25,14. – B-erä (0,4): 1) Tanja Kokkonen 17 LUM 25,13, 2) Sanna Erkinheimo LA 25,24, 3) Maria Räsänen LapinlVe 25,29.

1500 m: 1) Yolanda Ngarambe Ruotsi 4.07,61, 2) Caterina Granz Saksa 4.07,77, 3) Jarinter Mawia Kenia 4.09,29, 4) Kristiina Mäki LA 4.14,23, 5) Ophélie Claude-Boxberger Ranska 4.14,57, 6) Nathalie Blomqvist PedersFa 4.24,72 (19-v. EM-raja), 7) Saija Seppä SuolUrho 4.24,88, 8) Camilla Richardson VasaIS 4.24,93, 9) Kaisa Tyni PyhtYr 4.27,73, 10) Reetta Joronen SavRi 4.35,19, 11) Maria Murtorinne-Taskinen KuopRe 4.35,59, 12) Moona Latvala HKV 4.35,66, 13) Katri Gauriloff KUYU 4.36,25, 14) Linnea Harala SomEsa 4.37,15, 15) Pihla Hokkanen KuopRe 4.45,44, Tamara Tverdostup Ukraina keskeytti (800 m 2.12,21). – B-erä: 1) Heini Ikonen JKU 4.42,71, 2 Jenni Moskari KU-58 4.43,08, 3 Veera Hakomäki 17 SeinäjSU 4.43,18, 4) Anne-Marika Partanen KuopRe 4.45,31, 5) Janna Hautala LA 4.46,61, 6) Aino Kuljukka LA 4.47,86, 7) Sini Tirri ToijVau 4.48,14, 8) Emilia Jousimaa HyvinkSU 4.48,48, 9) Sini Rajaniemi 15 LA 4.51,22.

100 m aj (-0,1): 1) Annimari Korte HIFK 12,93 (kkk & ka-2 & Dohan MM-raja), 2 Reetta Hurske TP 13,10 (ka-4), 3) Hanna Plotitsina Ukraina 13,18, 4) Hanna Tshubkovtsova Ukraina 13,33 (aik. 13,31), 5) Monika Zapalska Saksa 13,65, 6) Anni Siirtola HKV 13,72, 7) Saara Keskitalo EspTa 13,91 (19-v. EM-raja), 8) Marika Partinen JoKa 13,99 (aik. 13,97). – Esikilpailu (-0,9): 1) Korte 13,17 (kkk), 2) Hurske 13,17 (kkk), 3) Plotitsina 13,24, 4) Tshubkovtsova 13,31, 5) Zapalska 13,73, 6) Siirtola 13,76, 7) Keskitalo 13,91 (19-v. EM-raja), 8) Partinen 13,97. – B-kilpailu (0,1): 1) Tanja Kokkonen 17 LUM 14,25, 2) Noora Kauranen HämTa 14,63. Petra-Sofia Laakso SavRi & Reetta Hämäläinen LA kaatuivat.

Korkeus: 1) Karina Taranda Bulgaria 196, 2) Levern Spencer Saint Lucia 190, 3) Tonje Angelsen Norja 187, 4) Ella Junnila TP 181, 5) Viivi Voutilainen TuUL 178, 6) Linda Sandblom HangIK 178, 7) Heta Tuuri LA 174, 8-9) Elin Pajunen KronÅs & Erika Furlani Italia 174, 10) Sini Lällä JKU 174.

Pituus: 1) Taika Koilahti TuWe 679 (3,6), myös 637 (1,3, kkk), 2) Quanesha Burks Yhdysvallat 662, 3) Anne-Mari Lehtiö KU-58 608 (2,3), myös 605 (-0,8), 4) Emmi Mäkinen JKU 600, 5) Marika Partinen JoKa 595, 6) Sini Sanaslahti KaipVi 594, 7) Gia Reinholm JKU 587, 8) Neea Käyhkö SavRi 585, 9) Aino Tapio SibVa 571, 10) Saara Hakanen HKV 568, 11) Oona Nieminen JKU 565, 12) Kira Kytölä EsboIF 561.

Keihäs: 1) Liina Laasma Viro 62,56, 2) Heidi Nokelainen JoKa 54,89, 3) Ge Lijuan Kiina 54,40, 4) Dai Qianqian Kiina 53,59, 5) Sanni Utriainen TP 51,23, 6) Saara Lipsanen LUM 50,60, 7) Jin Pingping Kiina 49,74, 8) Julia Valtanen RaumU 49,04, 9) Miia Makkonen SysmSi 48,81, 10) Jelena Jaakkola SoinSi 48,05.

Keihäs (luokka 34): 1) Marjaana Heikkinen SiilinjPo 18,56.

http://live.time4results.com/yu/2019/lahti