Mäkelä loikki ennätyksen ja olympiarajan: Se oli helpotus, Junnila: Kaikki hypyt olivat erilaisia

– Helpotus. Se oli ensimmäinen asia, joka tuli mieleen, Mäkelä kertaili tuntojaan.

Kuortaneella Mäkelä oli selkä seinää vasten. Jos olympiakisojen tulosraja ei olisi rikkoutunut, olympiamatka olisi jäänyt väliin, sillä kisojen tulosrajan oli jo ennen Kuortaneen kilpailua rikkonut 32 urheilijaa, joka on se määrä hyppääjiä, joita Tokion naisten kolmiloikkaan oli kaavailtu.

Kuortaneella Mäkelä ponnisti ensin 14,20, sitten 14,30 myötätuulessa (+2,3 m/s) ja vielä 14,19 ennen ennätyshyppyä.

– Taso hypyissä on ollut tasainen jo pitkään, mutta se ei riitä, jos ei tule yhtä sellaista piikkihyppyä ja nyt se tuli, Mäkelä kertaili vahvan liikutuksen vallassa.

Pääsin lankulta ilmaan ja vartalo säilyi suorana

Mäkelän mukaan Kuortaneen ennätyshypyssä ei lopulta ollut isoa eroa hänen aiempiin hyppyihin tänä kesänä.

– Oikeastaan silloin, kun pääsen lankulta kunnolla ilmaan, vartalo säilyy suorana ja silloin se on tällaista. Usein on käy niin, etten ponnista kunnolla lankulta ja hypyt menevät laakana ja se on sitten 14,20, Mäkelä sanoi.

– Nyt näistä hypyistä myös 14,30 oli hyppynä ok.

Mäkelän ennätys ennen Kuortaneen kilpailua oli 14,38, jonka hän on loikkinut hallissa. Ulkoradoilla Mäkelän aiempi ennätys oli 14,31.

Kuortaneen ennätyksellään Mäkelä menee Suomen kaikkien aikojen tilastossa toiseksi. Hän edellään on hiljattain SE:n 14,63 loikkinut Senni Salminen.

– On siellä vielä parempaa luvassa. Nyt tavoitteena oli rikkoa tulosraja. Nyt tässä on vielä aikaa hioa hyppyä ja toivon mukaan, se todella pitkä hyppy tulee Tokiossa.

Toiseksi naisten kolmiloikassa sijoittunut Ella Nisula ponnisti ennätyksensä 13,04, joka rikkoi sentillä 22-vuotiaiden EM-kisojen tulosrajan.

Paavola innolla Vaasan rankingkilpailuun

Mikko Paavola voitti seiväshypyn ylitettyään 554 ensimmäisellään. Urho Kujanpää oli toinen samalla tuloksella Paavolan kanssa.

Paavola yritti kolmesti ennätyskorkeudesta 565. Yrityksistä toinen oli erittäin lähellä onnistua. Paavolan meni riman yli, mutta pudotti sen alas tullessaan.

– Sen verran osuin, että rima tuli alas. Se on niin pienestä kiinni. Harmittaa, että kisa jäi tuohon. Juoksu kulki hyvin. Tuntui, että olisi ollut mahdollisuudet mihin vaan, Paavola sanoo.

Paavolan, kuten Kujanpääkin kausi jatkuu maanantaina alkavassa kaksipäiväisessä Vaasan olympiarankingkilpailussa, jossa miesten seiväs on ohjelmassa tiistaina.

– Olen nyt ollut siinä kunnossa, että olen päässyt yrittämään ennätystä melkein kaikissa kilpailussa, joten sitä haetaan Vaasasta, Paavola sanoi.

Junnila: Jokainen hyppy oli erilainen

Ella Junnila ylitti 189 korkeushypyssä, joka riitti toiseen sijaan. Yritykset korkeudesta 191 eivät tuottaneet tulosta. Kilpailun voitti Ruotsin Maja Nilsson, joka meni 191.

– Kaikki hypyt olivat nyt erilaisia. Jokainen juoksu ja jokainen hyppy olivat erilaisia, Junnila analysoi.

Junnila arvioi, että syynä on laskukunto.

– Terävyydestä puuttui nyt jonkin verran, Junnila sanoi.

Hiljattain Tuomas Sallisen valmennukseen vaihtanut Junnila arvioi, että Tokion olympialaisiin mennessä hyppykunto ehditään vielä terävöittämään.

Kolmanneksi kilpailussa tuli Heta Tuuri, joka ponnisti kauden parhaansa 186.

Erkkola keihäskisan paras suomalainen

Naisten keihäänheiton voitti hallitseva maailmanmestari Australian Kelsey-Lee Barber tuloksella 60,05. Paras suomalainen oli hallitseva Suomen mestari Sanne Erkkola. Turun Urheiluliittoa edustava Erkkola sijoittui kolmanneksi tuloksella 54,91. Tasaisen sarjan toiseksi ja kolmanneksi pisin heitto kantoivat 54,82 ja 54,70. Erkkola on kotimaan vuositilastossa kuudentena.

Porvoon Akilleksen Jonni Blomqvist juoksi miesten 400 metrin aidoissa parhaana suomalaisena kolmanneksi ajalla 51,66. Voiton vei Ruotsin Carl Bergström ajalla 50,00. Hän päihitti Algerian Abdelmalik Lahouloun loppusileän rutistuksessa kolmella sadasosasekunnilla.

Kuivasjärven Auran 16-vuotias Essi Niskala juoksi elämänsä ensimmäisessä 400 metrin aitakisassaan ajan 59,30 ja sijoittui toiseksi. Aika on 17-vuotiaiden naisten Suomen kaikkien aikojen tilaston kolmanneksi nopein. 16-vuotiaana on Niskalaan nopeammin juossut vain Viivi Lehikoinen.

https://live.time4results.com/yu/2021/kuortane/